Uuden elämän eran arvojen pohtiminen on samalla kysymys siitä, millaista elämää todella haluamme elää. Kun mietimme, mitä saamme aikaan ja miten liitymme yhteisiin elämänmenon asioihin, kuvaamme väistämättä myös jotakin hyvin inhimillistä meistä jokaisesta. Aktiivinen elämäntapa ei ole vain suorittamista, vaan halua olla läsnä, osallistua ja kantaa...
Ajan kuluminen vahvistaa oikein valinnoin yksin elävää ihmistä. Uuden elämänmenon avaaminen historiaan on ihmissuhteen kaikkien vaiheiden osaamista ja oikein maailmallisesti merkityksellistämistä. Kohtelias uuden elämänmenon osaaminen on oikea roolisuoritus ihmisenä maailmassa. Kohteliaisuudet rajaavat oman sosiaalisen elämän roolin...
Tässä on uusi, kokonaan uudelleen kirjoitettu essee, jossa painopiste on juuri siinä, mitä pyysit: rajojen vaikutus näkyy ihmisen ilmeessä, olemuksessa ja siinä, miten hän kantaa itseään. Rakensin tekstin niin, että se hengittää ihmisyyttä, ei abstraktia teoriaa.
Tässä tulee pakina, sellaisella lempeän pisteliäällä otteella, jossa maailma vähän muljahtaa ja keskustelu yrittää löytää juurensa kuin ruukusta karannut viherkasvi.
Elämä on grafiikaa, sano mun serkku-Raija, ku se katteli toril kahvikuppi kädes ihmisvilinää niinko ois seurannu jotai vanhaa Commodore 64 -animaatiota, mis pikselit juoksee omii menojans. Ja kyl mää sanon, et Raijal oli pointti — elämä on just semmosta käsinpiirrettyy, vähän rosoist, vähän vinoo, mut silti omalla tavallaan kaunist grafiikkaa.