Maailma on vastaisuudessa juurtumaton keskustelu ja maaperä keskustelulle

Tässä tulee pakina, sellaisella lempeän pisteliäällä otteella, jossa maailma vähän muljahtaa ja keskustelu yrittää löytää juurensa kuin ruukusta karannut viherkasvi.

Maailma on vastaisuudessa juurtumaton keskustelu ja maaperä keskustelulle

Maailma on nykyään kuin huonosti istutettu huonekasvi: juuret roikkuvat ilmassa, multa on loppu, ja joku on kastellut sitä joko liikaa tai liian vähän. Silti se yrittää kasvaa, venyä kohti valoa ja esittää, että kaikki on hallinnassa. Tässä maailmassa keskustelu on kuin tuo kasvi – juurtumaton, mutta kovin innokas.

Ennen vanhaan keskustelu oli kuin perunamaa: käännettiin, möyhittiin, annettiin ajan kulua, ja lopulta saatiin satoa. Nyt keskustelu muistuttaa enemmänkin sitä, kun joku heittää perunan TikTokissa ilmaan ja huutaa "hot take" ennen kuin mukula ehtii edes pudota. Juurtuminen on vanhanaikaista. Kuka nyt jaksaisi odottaa, että ajatus ehtii itää, kun sen voi jo huutaa ilmoille puolikypsänä.

Mutta samalla maailma on myös maaperä keskustelulle – vain hyvin erikoinen sellainen. Se on kuin hiekkaranta, jolle yritetään istuttaa omenapuu. Joku väittää, että kyllä se siihen kasvaa, kunhan uskoo tarpeeksi. Toinen sanoo, että omenapuu on elitistinen ja pitäisi suosia pensasmustikkaa. Kolmas loukkaantuu, koska hänen serkkunsa on allerginen mustikoille. Neljäs tekee aiheesta podcastin.

Ja silti, kaiken tämän keskellä, keskustelu jatkuu. Se ei ehkä juurru, mutta se leviää. Se kulkeutuu tuulen mukana, tarttuu hihaan, jää taskunpohjalle, pölähtää esiin kahvipöydässä ja katoaa taas. Se on kuin voikukan hahtuva: ärsyttävä, sitkeä ja lopulta väistämätön.

Ehkä juurtumattomuus ei olekaan ongelma. Ehkä maailma on muuttunut sellaiseksi, että keskustelu ei enää tarvitse multaa – se tarvitsee liikettä. Ehkä se on kuin ilmakasvi, joka elää pelkästä ilmankosteudesta ja huomiosta. Ja sitä kosteutta ja huomiota kyllä riittää.

Silti toivoisin, että joskus joku pysähtyisi, kaivaisi pienen kuopan ja istuttaisi ajatuksen oikeasti maahan. Antaisi sen levätä, itää ja kasvaa. Ei siksi, että maailma olisi silloin parempi, vaan siksi, että olisi mukava nähdä, miltä näyttää keskustelu, joka ei vain leiju, vaan seisoo omilla jaloillaan.

Mutta siihen asti jatkamme näin: juurtumaton maailma, juurtumaton keskustelu. Ja ehkä sekin on ihan hyvä – ainakin kasvi on helppo siirtää, kun se ei ole kiinni missään.

Jos haluat, voin kirjoittaa tästä myös Porin murteella, satiirisempana versiona tai vaikka zine-tyylisenä manifestina.

Hoida kasvua, nauti luonnon elämästäkin.