🪖 Pakina: Sodan perintö – miten lähellä oltiin puolustusta?

🪖 Pakina: Sodan perintö – miten lähellä oltiin puolustusta?

Sodan perintö on siitä jännä juttu, että se kulkee mukana niinko vanha armeijan villasukka: vähän haisee, vähän kutittaa, mut ei sitä raaski heittää pois, ku "jos sitä vielä joskus tarttis". Ja aina löytyy joku, joka sanoo, että oltiin muuten tosi lähellä puolustusta.

Mut mitä se läheisyys oikeen tarkottaa?

No, se o vähän niinko porilainen parisuhde: ei sitä koskaan sanota suoraan, mut kaikki tietää, että oltiin lähellä eroa, lähellä sovintoo, lähellä sitä että toinen muuttaa takas äitinsä luo ja lähellä sitä että ostetaan uus sohva ja unohdetaan koko homma.

Sota-aikana "lähellä puolustusta" tarkotti sitä, että kartalla oltiin piirretty viiva, jonka yli ei pitäny mennä. Ja ku joku meni, ni sanottiin että "nyt ollaan lähellä puolustusta". Todellisuudessa se viiva oli piirretty pakkasessa, lyijykynällä, ja kartta oli kastunu niin pahasti, että se näytti enemmä niinko taiteilijan luonnokselta ku sotasuunnitelmalta.

Porilainen sotamies o varmaa miettiny samaa ku porilainen nykyihminen: "Jos ny ollaan näin lähellä puolustusta, ni eikö se tarkota, et ollaan jo puolustettu? Vai pitääkö mennä viel lähemmäs?"

Ja sit joku esikunnasta huutaa: "Ei mennä lähemmäs! Se o jo tarpeeks lähellä!"

Sodan perintö on lopulta se, että meillä on tarinoita siitä, miten melkein kävi. Melkein hyökättiin, melkein puolustettiin, melkein kaaduttiin, melkein selvittiin. Se melkein on suomalaisen mielen peruskivi: ei liikaa kehua, ei liikaa dramatisoida, mut annetaan ymmärtää, että oltiin sankareita, vaikkei sitä ääneen sanota.

Ja nykypäivänä ku joku sanoo, että "oltiin lähellä puolustusta", ni se tarkottaa enemmä sitä, että oltiin lähellä sitä hetkee, ku tajuttiin: ei tää maa pysy pystyssä sankaruudella, vaan sillä että jaksetaan joka päivä nousta ylös ja tehä se, mikä pitää.

Vähän niinko porilainen talvi: ei se kysy, ootko sankari. Se kysyy, onko sulla kengät jalassa ja jaksatko kävellä kauppaan.

Jos haluat, voin kirjoittaa tästä roisimman Porin murre -version, myyttisen punosmallin, tai zine-tyylisen sotapakinan, jossa kartat on piirretty kopiokoneen mustalla ja sankarit näyttää siltä ku ois just tullu baarista.