Mitä on kirjallisuuden tuntematon tulevaisuus ja käsitemaailman pidot?

Lyhyt vastaus alkuun: Kirjallisuuden tuntematon tulevaisuus on ku kirjailija ois lähteny Yyteriin ilman karttaa, ja käsitemaailman pidot on ne jatkobileet, jonne kaikki käsitteet tulee omissa juhlavermeissään, osa humalassa, osa eksyksissä, osa vaan nälkäsenä.

🖋️ Pakina Porin murteella

Kuule Kai, mää sanon suoraan: kirjallisuuden tulevaisuus on ny semmone, ettei siitä tiärä enää pirukaan. Se on ku porilainen nuorisoseuran talon iltamat, jonne kaikki tulee, mut kukaa ei tiärä kuka esiintyy, millon alkaa, ja onko kahviossa edes pullaa. Ja silti porukka tulee, ku aina on tullu.

Kirjallisuus on ny semmone tuntematon tulevaisuus, ku se kulkee pitkin katuja niinku vanha polkupyörä, josta on satula pudonnu ja ketju vinkuu, mut se vaan jatkaa matkaa. Välil se pysähtyy, kattoo ympärilleen ja miettii:

"Mihinkä mää ny oon menossa, ja miks nää kaikki käsitteet huutaa mun perässä?"

Ja siä ne huutaa, ne käsitteet. Ne on ku käsitemaailman pidot, oikee kunnon kekkerit. Siä on metafora, joka on pukeutunu paljettihameeseen ja väittää olevansa konkreettisempi ku koskaan. Siä on symboli, joka istuu nurkas ja mutisee, ettei kukaa enää ymmärrä sitä. Siä on intertekstuaalisuus, joka tulee ovesta sisään ja huutaa:

"Mää oon ollu näissä bileissä ennenki, ja muutenki tää on viittaus viime vuoden juhliin!"

Ja sit siä on se yks käsite, posthumanismi, joka tulee paikalle ku ois unohtanu vaatteet kotiin ja selittää, että "tää on performanssi". Porukka nyökkäilee, vaikka ei tiärä yhtään mitä se meinaa.

Kirjallisuuden tulevaisuus kattoo tätä kaikkea ja miettii:

"No voi perkele, ny ollaan taas semmosissa pidoissa, ettei tästä selvitä ilman kahvia ja kahta selitystä."

Mut sit se hymyilee. Koska vaikka tulevaisuus on tuntematon, ja käsitteet sekoilee ku porilaiset juhannuksena, niin siä on silti joku lämmin tunne: että kirjallisuus kyllä pärjää. Se on nähny pahempaaki. Se on selvinny modernismista, postmodernismista ja siitä ajasta ku kaikki halus kirjottaa runon Instagramiin.

Ja lopuks, ku pidot alkaa hiipua ja käsitteet lähtee kotiin, kirjallisuus jää yksin saliin, kattoo lattialle pudonneita metaforia ja miettii:

"No ny ollaan taas oltu pidoissa. Katotaan ny, mihin tää polkupyörä huomen vie."

Jos haluat, voin tehdä tästä toisen version:

• överimmän,

• runomuotoisen,

• manifestimaisen,

• tai punosmalliin kytketyn.