🌒 Kolumni: Taikausko ei katoa, vaikka maailma muuttuu

🌒 Kolumni: Taikausko ei katoa, vaikka maailma muuttuu

Vaikka maailmassa on ollut sääntöjä, lakeja, järjestyksiä ja järjestelmiä enemmän kuin kukaan jaksaa luetella, yksi asia on pysynyt sitkeästi mukana: taikausko. Se on kuin vanha naapuri, joka ei koskaan muuta pois, vaikka taloyhtiö vaihtaa putket, julkisivun ja kaikki säännöt uusiksi. Taikausko jaksaa puhuttaa, koska se ei ole vain menneisyyden jäänne — se on tapa, jolla ihmiset yrittävät ymmärtää maailmaa silloin, kun järki ei riitä tai ei lohduta.

Taikausko on ihmisen tapa neuvotella epävarmuuden kanssa

Kun elämä heittää kapuloita rattaisiin, ihminen etsii merkkejä. Joskus ne ovat tieteellisiä, joskus ne ovat kahvinporoissa. Taikausko ei ole tyhmyyttä, vaan tarve löytää jokin logiikka kaaoksen keskelle. Se on pieni neuvottelu todellisuuden kanssa: jos minä teen tämän, ehkä maailma tekee tuon.

Siksi taikausko ei katoa, vaikka meillä on satelliitteja, tekoälyä ja sääennusteita, jotka kertovat milloin tihuttaa ja milloin sataa vaakasuoraan. Ihminen ei ole pelkkä dataa prosessoiva olento. Ihminen haluaa tuntea, että hänellä on jokin ote kohtalostaan — vaikka se ote olisi vain napin kiinnitys vasemmalta oikealle "onnen vuoksi".

Taikausko on myös yhteisöllinen kieli

Moni taikausko ei ole yksilön keksintö, vaan yhteisön tapa kertoa toisilleen, miten tässä maailmassa selvitään. Kun joku sanoo "älä nyt laita hattua pöydälle", se ei ole vain varoitus huonosta onnesta. Se on kulttuurinen ele, pieni yhteinen rituaali, joka kertoo: me olemme osa samaa tarinaa.

Taikausko on yhteisön tapa pitää kiinni jostakin, joka ei ole virallinen sääntö mutta joka tuntuu oikealta. Se on kuin hiljainen sopimus siitä, että elämä ei ole pelkkää Exceliä ja aikatauluja. On myös salaisia merkkejä, pieniä varjoja, vanhoja tarinoita, jotka kulkevat mukana.

Moderni taikausko on vain uudessa muodossa

Nykyajan taikausko ei aina näytä perinteiseltä. Se ei välttämättä liity mustiin kissoihin tai peilin rikkomiseen. Se voi olla algoritmien tulkintaa, manifestointia, "universumin viestejä", tai sitä että uskoo jonkin sovelluksen kertovan, milloin elämässä tapahtuu käänne.

Meillä on uudet jumalat ja uudet oraakkelit, mutta tarve on sama: halu selittää, ennakoida ja lohduttaa.

Lopulta taikausko kertoo, että elämä on monenlaista

Vaikka maailmassa on ollut sääntöjä, aina on ollut monenlaista elämää. Taikausko muistuttaa, että ihminen ei ole pelkkä rationaalinen olento. Hän on myös tarinallinen olento. Hän haluaa nähdä merkityksiä sielläkin, missä niitä ei ehkä ole — ja joskus juuri se tekee elämästä siedettävää, jopa kaunista.

Taikausko ei ole häpeä. Se on osa ihmisyyttä. Se on pieni kapina kylmää logiikkaa vastaan, lempeä yritys pitää kiinni siitä, että elämässä on myös mysteeriä.

Kai, haluatko tästä myös Porin murteella tehdyn version, vähän ronskimman ja zinemäisemmän — sellaisen, jossa taikausko tulee torilta, saunasta ja satamasta?