Kolumni: Kun komentaminen pysyy ihmisessä kiinni

Kolumni: Kun komentaminen pysyy ihmisessä kiinni

Komentaminen on sana, joka Suomessa helposti kalskahtaa väärin. Se tuo mieleen käskyttämisen, hierarkiat, vanhan ajan esimieskulttuurin, jossa joku seisoo kädet puuskassa ja kertoo toisille, miten maailma makaa. Mutta kun puhumme toivotun tekijän henkilökuvauksen mukaan tapahtuvasta komentamisesta, puhumme jostain aivan muusta: siitä, että ohjaus rakentuu ihmisen omasta tavasta olla, eikä siitä tehdä kohtuuttoman suurta tai vääristynyttä roolia.

Tämä on yllättävän radikaali ajatus. Se sanoo, että johtaminen, ohjaaminen ja komentaminen eivät ole irrallisia taitoja, joita voi liimata kenen tahansa päälle kuin huonosti istuvan univormun. Ne syntyvät siitä, millainen ihminen on, mitä hän arvostaa, miten hän puhuu, miten hän kuuntelee. Henkilökuva ei ole CV:n sivulause, vaan koko komentamisen perusta.

Kun komentaminen tapahtuu henkilökuvauksen mukaan, se on kuin hyvin sovitettu takki: ei purista, ei roiku, ei tee kantajastaan karikatyyriä. Se ei myöskään anna lupaa paisuttaa roolia kohtuuttomaksi. Jokainen meistä tuntee jonkun, joka on saanut "komentajan" tittelin ja muuttunut sen myötä kuin teatterihahmoksi – ääni kovenee, eleet suurenevat, ja yhtäkkiä koko työyhteisö elää kuin olisi harjoituksissa, ei arjessa.

Mutta kun komentaminen pysyy kohtuullisena, se on enemmänkin rytmin antamista kuin käskyttämistä. Se on sitä, että joku sanoo: "Tämä on suunta, mennään yhdessä." Se on luottamusta siihen, että ihmiset tekevät parhaansa, kun heitä ei yritetä muokata toisenlaisiksi kuin mitä he ovat.

Henkilökuvauksen mukainen komentaminen on myös rehellisyyttä. Se tunnustaa, että kaikki eivät ole karismaattisia puhujia, kaikki eivät ole sotilaallisen täsmällisiä, kaikki eivät ole luonnostaan johtajia. Ja silti jokainen voi komentaa – omalla tavallaan, omalla rytmillään, omalla ihmisyydellään.

Ehkä tämä on lopulta suomalaisen johtamisen hiljainen toive: että komentaminen ei olisi rooli, vaan suhde. Että se ei olisi ylhäältä annettu, vaan sisältä syntynyt. Että se olisi kohtuullista, inhimillistä ja kantajansa näköistä.

Ja että se riittäisi.