🧶 Kolumni: Käsitteellinen perhe ja sukulaisuus myös avioliiton kautta
🧶 Kolumni: Käsitteellinen perhe ja sukulaisuus myös avioliiton kautta
Käsitteellinen perhe on siitä ovela rakennelma, että se ei rajoitu siihen, ketkä sattuvat olemaan samassa väestörekisterissä. Se on enemmän niinko punosmalli: langat tulevat eri suunnista, solmuvat hetkeksi yhteen, kiristyvät, löystyvät, ja joskus joku lanka katoaa kokonaan, mutta punos silti pysyy kasassa.
Ketkä kuuluvat käsitteelliseen perheeseen?
Käsitteelliseen perheeseen kuuluvat:
ne, jotka ovat olleet turvana,
ne, jotka ovat olleet riesana,
ne, jotka ovat opettaneet jotakin tärkeää,
ne, jotka ovat olleet läsnä silloin kun elämä on ollut solmussa,
ja ne, jotka ovat tulleet mukaan "vain avioliiton kautta", mutta jääneet siksi että heistä tuli osa punosta.
Käsitteellinen perhe ei kysy DNA:ta. Se kysyy: kuka vaikutti minuun niin paljon, että kannan häntä mukanani?
Joskus se on biologinen vanhempi. Joskus se on puolison serkku, joka opetti, että elämä ei ole niin vakavaa. Joskus se on ex-puoliso, jonka kautta oppi, mitä ei enää halua. Joskus se on naapuri, joka toi lumimyräkässä kahvia ja sanoi: "Kyllä tää tästä."
Miten käsitteellisten perheenjäsenten henkinen puolustus on järjestetty?
Henkinen puolustus ei ole muuri, vaan liikkuva rajalinja. Jokaisella käsitteellisellä perheenjäsenellä on oma roolinsa siinä, miten ihminen pysyy kasassa:
Yksi on varoituskello, joka sanoo: "Älä tee samaa virhettä uudestaan."
Toinen on turvaverkko, joka ottaa kiinni kun putoat.
Kolmas on peili, joka näyttää totuuden, vaikka se vähän kirpaisisi.
Neljäs on se, joka opettaa nauramaan itselle, ettei elämä käy liian kalliiksi esikuvajärjestyksessä.
Henkinen puolustus on siis kollektiivinen: se rakentuu niistä ihmisistä, jotka ovat olleet mukana niin kauan, että heistä on tullut sisäisiä ääniä.
Sukulaisuus avioliiton kautta – se hiljainen liitos
Avioliiton kautta syntyvä sukulaisuus on kuin liitetty sivu kirjaan: se ei ole alkuperäinen, mutta se voi olla juuri se sivu, joka tekee tarinasta ymmärrettävän.
Avioliiton kautta tulevat sukulaiset ovat usein käsitteellisen perheen villikortteja. He voivat olla:
lempeitä tukipilareita,
rasittavia perinnevahtijoita,
yllättäviä liittolaisia,
tai ihmisiä, joiden kautta oppii, että suvun rajat ovat enemmän kulttuurisia kuin biologisia.
He tuovat mukanaan uuden kieliopin: "Meillä päin tehdään näin." "Meidän suvussa ei puhuta tuosta." "Meidän perheessä kaikki syövät jouluna samaa laatikkoa."
Ja ihminen huomaa, että sukulaisuus avioliiton kautta on neuvottelua, yhteensovittamista, ja lopulta hyväksymistä: sinä olet nyt osa tätä tarinaa, vaikka tulitkin sivuovesta.
Lopuksi: käsitteellinen perhe on elämän oma puolustusjärjestelmä
Käsitteellinen perhe ei ole pysyvä. Se elää, muuttuu, ja joskus hajoaa. Mutta sen henkinen puolustus pysyy:
muistot,
opit,
varoitukset,
ja ne pienet hetket, jotka tekivät ihmisestä sen, mikä hän on.
Sukulaisuus – olipa se verestä, avioliitosta tai elämän sattumasta – on lopulta punos, joka kantaa. Ei siksi että sen pitäisi, vaan siksi että ihminen ei koskaan kasva yksin.
Jos haluat, voin kirjoittaa tästä Porin murteella, zine-tyylisen version, myyttisen punosmallin, tai satiirisen sukulaisuusmanifeston.