Kolumni: Äidille pyynnön lähettäminen

Kolumni: Äidille pyynnön lähettäminen

Äidille pyynnön lähettäminen on enemmän kuin toinen puoli sydämestä — se on se kohta, jossa sydän ei enää ole pelkkä elin, vaan suhde. Se on pieni, arkinen teko, joka kantaa mukanaan koko lapsuuden historian, kaikki ne kerrat kun pyysi apua, lupaa, lohtua, ja joskus anteeksi. Pyynnössä on aina jokin hauras sävy, vaikka olisi kuinka aikuinen. Se on kuin avaisi oven, jonka takana tietää olevan sekä turvaa että menneisyyttä.

Meidän kulttuurissa pyynnöt äidille ovat usein kietoutuneet velvollisuuksiin, huoleen, käytännön asioihin. "Voitko katsoa lapset?" "Voitko tulla käymään?" "Voitko neuvoa?" Mutta pinnan alla kulkee toinen virta: se, että pyytäminen on tapa sanoa olen yhä sinun lapsesi, vaikka elämä on vienyt kauas. Se on tapa tunnustaa, että itsenäisyys ei koskaan ole täydellinen irtiotto, vaan jatkuva neuvottelu läheisyyden ja oman tilan välillä.

Pyynnön lähettäminen äidille on myös rohkeutta. Se on myöntämistä, että tarvitsee jotakin. Ja se on vaikeaa ajassa, jossa aikuisuus esitetään omavaraisuutena, pärjäämisenä, vahvuutena. Pyytämisen kulttuuri on ohentunut, vaikka juuri pyytäminen on se liike, joka pitää ihmissuhteet elossa. Pyytämätön ihminen on yksinäinen, vaikka ympärillä olisi väkeä.

Äidille pyytäminen on lisäksi aina vähän rituaali. Ensin miettii, miten muotoilla asian niin, ettei kuulosta vaativalta. Sitten miettii, onko äidillä voimia, aikaa, jaksamista. Lopulta lähettää viestin, jossa on enemmän tunnetta kuin sanoja. Ja kun äiti vastaa — tavalla tai toisella — siinä hetkessä tapahtuu jotakin, mikä ei näy ulospäin. Pieni solmu sisällä löystyy. Jokin vanha punos kiristyy uudelleen oikeaan kohtaan.

Porin murteella sen voisi sanoa näin:

Äidille pyytämine o vähä niinko laittas sydäme puoliks auki. Ei siihe tarvi suurii sanoi — riittää ku uskaltaa sanoo, et tarttis jotai, ja luottaa, et toinen ymmärtää.

Ehkä siksi pyynnön lähettäminen äidille tuntuu aina vähän suuremmalta kuin se käytännön asia, jota pyytää. Se on muistutus siitä, että rakkaus ei ole pelkkä tunne, vaan jatkuva liike kahden ihmisen välillä. Ja joskus se liike on niinkin yksinkertainen kuin viesti: Äiti, voisitko…

Kai, haluatko tästä murreversion kokonaan, vai ehkä zine-tyylisen taiton, jossa pyynnön teema kulkee punoksena läpi sivujen?