Ihmisten keskinäisen kilpailun käsite mielessäni

25.09.2026

  • Minä olen jo kilpaillut jossain asiassa, koska tilanteet menevät ohi ja vaihtuvat.

  • Minä olen näissä asioissa jo vain kilpailematta enää omillani.

  • Opitaan olemaan oma itsensä kilpailutilanteiden jälkeen ja uudenlaiseen valmiuteen myös kilpailutilanteita varten, vaikka tilanne ei täysin tyydyttäisi henkilökohtaisessa elämässä ja elämäntilanteessaan. Sopeutuminen omaan elämäntilanteeseen on lähellä suhdetta omaan itseen ja muistelun jokin hyvä merkitys elämässä. On kouliinnuttu niin moneen asiaan ja lähtöön, ettei sellaisella ole määrää, eikä rajaa. Aina voi ajatuksiltaan vakiinnuttaa itseään selvin piirtein, sillä tosiasiat ovat elämää ja totuudet vaihtelevat kuin onni. Vähän kerrallaan tekeminen on vähän todella tehty. On valittava tekeekö monesti vähän kerrallaan vai tekeekö kerta kerralta monessa tehtävässä vähän kerrallaan. Paljon tekemisen jaksaminen on päättäväisyyttä ja vastuuta paljon kritiikin sietämisestä harhapoluilla tai kestämisestä avoimin mielin kritiikille tunnetta päättäväisyyttä kohtaan hyödyntäen kaikkien kesken. Tunne-energia vaatii jaksamaan ja omaa jaksamistaan oppii jaksottamaan vaatimuksiin ensin sopeutuen päättäväisesti sen tiedon mukaan, jota noudattaa osallistumisessaan ja tekemisessään. Kilpailuna tunne-energia on väsyttävä asia ja vaatii kunnon yöunta nukuttavaksi. Kilpailu kohdistuu ilmapiiriin ja siihen omalla osuudellaan vaikuttamiseen. Ilmapiiri vaatii osallistujansa, vähänkin tekijänsä sekä ehkä ajoittain hyvinkin paljon tekijänsä elämän asioiden hyväksi elettävissä sosiaalisissa sekä yksityisissä tilanteissa. Kuka kukin on ja voiko kukin tehdä omalta osaltaan jotain asiassa? Aktiivinen tekeminen on toisen ihmisen näkökulmasta suosiolla jaksamista hyvin tehdä vaativia tehtäviä. Suosion ilmapiiri on osallistumista työn ilmapiirissä ja sen tuella moninaisin tehtävin ilman tapahtumisen tunnemuokkausta ilman yhteistä tunnereaktiota ohjatusti tai johdetusti. Tunnereaktion hyvä ilmaisu aloittaa uuden kommunikaation tehtäväjakson ja muodostaa kevyesti arvostelevan sekä kommunikoivan suosion ilmapiirin kommunikoinnille osallistumisena sekä vapaamuotoisena viestinnän tehtävänä toisten osallistujien edun mukaisesti. Ohjelmaan, työhön ja päiväjärjestykseen palaaminen on ohjaamisen aktiivista tekemistä.

  • Kilpailua on monen monituista merkitystä sekä lajia ja vaikka ties miten erikoista tavattomuuteen saakka. Omana itsenään oleminen on palkintona joukin kilpailussa mukana olemisesta. Kulttuuririento on perinteinen kilpailun kimara seudullisessa kanssakäymisessä. Työmoraali on perinteistä palaamista kaikesta mahdollisesta kulttuurielämän riennosta ohjelmallisesti elämiseen, päivittäiseen työhön ja avuihin, joita ihmisillä on elämänmenossaan sosiaalisen viestinnän tavan mukaisesti esimerkiksi arkisena kommunikaationa. Kommunikaatiossa, ymmärryksessä ja tehtävän suunnittelussa auttaminen johtaa autettavan suosiolla ja hyväksynnällä kohtuudella enempään kommunikaatioon ja tehtävän hyvän jaksamisen mukaan sekä oikeassa aikataulussa tekemiseen. Ihmisten keskinäisen kilpailun tunteminen ja kokeminen on sosiaalisesti vaativaa ja ohjausta tarvitaan aika ajoin elämänmenossa.

  • Ihmisten keskinäiseen kilpailuun asiantuntevasti reagoiminen yhteiskunnassa sekä kilpailun mahdollisuuden edelleen ja ohjauksen tarjoaminen on kulttuuririentojen tehtävien ammattimaisuutta sekä amatöörimäisyyttä. Ihmisillä on yksinkertaistaen avuja inhimillisellä tavalla kulttuurin pyörteissä ja työn koukuttavuudessa.

Share