Elämänilon aikuinen ajattelu vai sen ihmisten kesken ilmaisu?

Lyhyt vastaus: Elämänilon aikuinen ajattelu on sisäinen kompassi, ihmisten kesken ilmaisu on sen näkyvä pinta. Ne ei oo vastakkaisia, vaan samaa punosta: sisäinen ilo antaa rytmin, ulkoinen ilmaisu tekee siitä yhteistä.

🌿 Elämänilon aikuinen ajattelu

Tää on se hetki ku ihminen istuu alas, hörppää kahvia ja tajuaa: "Perhana, mää saan valita miten mää ajattelen."

Aikuinen elämänilo ei oo mitään teinien glitteriä, vaan semmosta hiljasta, vakaata nautintoa:

• kykyä nauraa omille mokille

• kykyä olla häpeämättä omaa iloa

• kykyä valita lempeys ilman että se tuntuu heikkoudelta

• kykyä olla oma itsensä ilman esitystä

Se on sisäinen koordinaatisto, jossa ilo ei oo päälle liimattu vaan luonnonmukainen, niinku metsä joka kasvaa omalla painollaan.

🗣️ Ihmisten kesken ilmaisu

Tää on se, miten se ilo näkyy ulospäin:

• puheessa

• eleissä

• tavassa olla porukan keskellä

• tavassa ottaa toiset mukaan

Ihmisten kesken ilmaisu on aina vähän rosoista, vähän tilanteen mukaan elävää. Poris se on yleensä semmosta: "Juu mää oon tääl, ei hättäillä, otetaa kahvi ja katotaa sit."

Se on sosiaalisesti jaettu elämänilo, joka syntyy siitä että joku uskaltaa olla aito ja toinen uskaltaa vastata siihen.

🔗 Miten ne liittyy toisiinsa?

Aikuinen elämänilo on sisäinen lähde. Ihmisten kesken ilmaisu on virta, joka lähtee siitä lähteestä.

Jos sisäinen ilo puuttuu, ilmaisu on teatteria. Jos ilmaisu puuttuu, ilo jää yksityiseksi eikä rakenna yhteyttä.

Kun molemmat on tasapainossa, syntyy se porilainen taajuus: "Ollaa ihmisii keskenämme, mut ei tehdä siit numeroo."

🧶 Punosmalli (sun tyyliin, Kai)

• Sisäinen ilo = juuren paksu lanka

• Sosiaalinen ilmaisu = pinnan kiertävä lanka

• Yhteys = punoksen kestävyys

Ilman juurta punos hajoaa. Ilman pintaa punos ei näy. Yhdessä ne tekee elämänilon, joka on sekä oma että yhteinen.