Sopiva hetki valaistua vanhempiensa psyyken analyysistä

Sopiva hetki valaistua vanhempiensa psyyken analyysistä

Ihminen viettää merkittävän osan elämästään yrittäen ymmärtää itseään. Usein hän huomaa ennemmin tai myöhemmin, että oma elämäkerta ei ole kirjoitettu yksin. Sen sivuille ovat jättäneet jälkensä myös vanhempien toiveet, pelot, ihanteet, pettymykset ja ne hiljaiset säännöt, joita kodissa noudatettiin ilman että niitä koskaan lausuttiin ääneen. Siksi kysymys vanhempiensa psyyken analyysistä ei ole vain kiinnostus menneisyyttä kohtaan, vaan yritys ymmärtää sitä maaperää, josta oma persoonallisuus on kasvanut.

Sopiva hetki tällaiseen valaistumiseen ei tavallisesti ole lapsuudessa. Lapsi tarvitsee vanhempiaan turvan lähteinä eikä kykene tarkastelemaan heitä kokonaisina ihmisinä. Vanhempi näyttäytyy helposti kaikkitietävänä auktoriteettina, joskus sankarina, joskus vastustajana. Psykologinen etäisyys on vielä liian lyhyt. Lapsi näkee lähinnä vanhemman toiminnan vaikutukset itseensä eikä niitä syitä, jotka ovat vanhemman käyttäytymisen taustalla.

Nuoruudessa tapahtuu usein ensimmäinen irtautuminen. Nuori alkaa huomata vanhempiensa virheitä ja ristiriitoja. Tämäkin vaihe on kuitenkin usein enemmän kapinaa kuin ymmärrystä. Vanhempien heikkoudet voivat tuntua suurilta, koska nuori etsii samalla omaa identiteettiään. Hän arvioi vanhempiaan sen perusteella, kuinka hyvin nämä tukevat hänen itsenäistymistään. Psykologinen analyysi jää helposti yksipuoliseksi.

Varsinainen valaistuminen saattaa tulla vasta aikuisuudessa. Ehkä ihminen kohtaa omia vaikeuksiaan, kasvattaa lapsia tai huomaa toistavansa samoja käyttäytymismalleja, joita joskus arvosteli vanhemmissaan. Silloin syntyy uudenlainen näkökulma. Vanhemmat eivät enää ole ensisijaisesti "isä" ja "äiti", vaan ihmisiä, joilla oli oma lapsuutensa, omat traumansa, omat unelmansa ja rajalliset voimavaransa.

Tällaisessa oivalluksessa on jotakin vapauttavaa. Moni huomaa, että ankaran isän taustalla saattoi olla pelko epäonnistumisesta, jota hän itse oli kokenut nuorena. Ylikontrolloivan äidin toimintaa saattoi ohjata syvä huoli läheistensä turvallisuudesta. Tämä ei tarkoita, että kaikki virheet pitäisi hyväksyä tai unohtaa. Pikemminkin kyse on siitä, että arvostelun rinnalle ilmestyy ymmärrys.

Sopivaa hetkeä ei kuitenkaan voi mitata kalenterista. Se syntyy silloin, kun ihminen on valmis katsomaan sekä vanhempiaan että itseään rehellisesti. Liian varhain tehty analyysi jää helposti syyttelyksi. Liian myöhään tehty analyysi voi jättää käyttämättä mahdollisuuden keskusteluun. Parhaimmillaan oivallus syntyy silloin, kun ihminen kykenee samanaikaisesti tunnistamaan vanhempiensa puutteet ja heidän inhimillisyytensä.

Valaistuminen vanhempiensa psyyken analyysistä ei lopulta tarkoita sitä, että löytäisimme täydellisen selityksen heidän teoilleen. Se tarkoittaa pikemminkin näkökulman laajenemista. Ymmärrämme, että sukupolvet kantavat toisilleen sekä taakkoja että lahjoja. Vanhempamme olivat oman aikansa, kasvatuksensa ja kohtalonsa muovaamia ihmisiä aivan kuten mekin.

Ehkä juuri silloin, kun lakkaamme kysymästä, miksi vanhempamme eivät olleet täydellisiä, ja alamme kysyä, millaisia ihmisiä he todella olivat, olemme saavuttaneet sopivan hetken valaistua. Se ei poista menneisyyttä, mutta se voi tehdä siitä ymmärrettävämmän. Ja samalla se antaa mahdollisuuden suhtautua lempeämmin myös itseemme, sillä vanhempiamme ymmärtäessämme opimme usein jotakin olennaista omasta ihmisyydestämme.