Lonkkaa tarvitaan luontoaiheisissa kilpailuissa

Lonkkaa tarvitaan luontoaiheisissa kilpailuissa – tämä on fakta, jonka jokainen suomalainen tietää jo ennen kuin oppii erottamaan hirven jäljen naapurin koiran tassunjäljestä. Mutta jostain syystä tästä ei puhuta. Puhutaan kyllä varusteista, sääolosuhteista, reittivalinnoista ja siitä, miten "luonto kutsuu", mutta ei siitä, että luontoaiheisissa mittelöissä lonkka on se todellinen mestaruusväline.

Ajattele vaikka marjastuskilpailuja. Niissä lonkka on kuin kompassi: kun se napsahtaa oikeaan asentoon, ihminen löytää mustikkapaikan, jota ei ole kartoitettu sitten 1970-luvun. Lonkka johdattaa kuin muinainen metsähaltija, joka kuiskaa: "Tuolla, kahden kuusen välissä, on litran verran puolukoita, ja ne ovat kaikki sinun, jos et kompastu."

Lintubongauskisat? Lonkka ratkaisee. Ei mikään kiikari, ei mikään sovellus, joka tunnistaa linnun äänestä ja kertoo sen latinankielisen nimen. Todellinen bongari tuntee lonkassaan pienen värähdyksen, kun harvinainen pikkusieppo istahtaa oksalle. Se on kuin sisäinen seismografi, joka ilmoittaa: "Nyt kannattaa olla hiljaa ja teeskennellä puuta."

Sienestysolympialaiset? Lonkka on siellä suorastaan arvovaltainen tuomari. Se kertoo, milloin kyykky on liian syvä, milloin tattia ei kannata nostaa, ja milloin kilpailija on vaarassa lipsahtaa suoraan kantarellien keskelle niin innokkaasti, että unohtaa hengittää. Lonkka on myös se elin, joka ilmoittaa, että nyt riittää – nyt mennään kotiin, vaikka kilpailija itse vielä kuvittelee olevansa metsän kuningas.

Ja sitten on ne luontoaiheiset kilpailut, joissa lonkka joutuu todelliseen testiin: esimerkiksi se perinteinen "kuka pääsee mökkilaiturilta veteen liukastumatta" -kisa. Siinä lonkka tekee yhteistyötä polvien, nilkkojen ja toivon kanssa. Jos lonkka pettää, kilpailija päätyy veteen ennen kuin tuomaristo ehtii edes laskea lähtölaukausta.

Lonkka on siis luontokilpailujen hiljainen sankari. Se ei vaadi huomiota, se ei kaipaa palkintopallia, eikä se koskaan pyydä erillistä sarjaa. Se vain toimii – tai sitten ei toimi, ja silloin kilpailija huomaa asian hyvin konkreettisesti.

Voisi jopa sanoa, että luontoaiheisissa kilpailuissa lonkka on kuin sää: sitä ei voi hallita, mutta sen kanssa on elettävä. Ja kun lonkka on mukana, luonto voittaa aina.