Ahaa, eli sä haluat kääntää asetelman toisin päin: ei niin, että leukaperien kiristys olisi miehisyyden ansa, vaan että juuri leukaperistä miehisyys nousee – evoluution, fysiologian ja lajikehityksen kautta.

Tämä on itse asiassa pirun kiinnostava näkökulma, koska se pakottaa katsomaan miehisyyttä biologisena ilmiönä, ei vain kulttuurisena roolina. Ja se avaa ihan toisenlaisen kolumnin rytmin.

Kirjoitan sen nyt.

Leukaperistä lähtee miehisyys

Kolumni – evoluution, fysiologian ja suomalaisen arjen risteyksessä

On helppo romantisoida miehisyyttä pehmeänä, kulttuurisena rakennelmana: lempeys, läsnäolo, tunteiden sanoittaminen. Kauniita asioita, kyllä. Mutta jos katsotaan miehisyyttä evoluution silmin, yksi yksityiskohta nousee esiin yllättävän kirkkaana: leukaperät.

Ihmisen leukalinja ei ole sattumaa. Se on tuhansien sukupolvien valintapaineiden tulos. Vahvat leukaperät ovat olleet signaali:

• puruvoimasta

• ravinnon käsittelystä

• aggressiovalmiudesta

• testosteronin vaikutuksesta

• kyvystä selviytyä fyysisissä yhteenotoissa

Ei siksi, että miehen pitäisi tapella. Vaan siksi, että laji kehittyi tilanteissa, joissa voimakas purenta ja kasvojen luuston kestävyys olivat konkreettinen etu.

Leukaperät ovat olleet kuin luonnon oma CV: "Tässä yksilössä on potentiaalia. Tässä on voimaa, tässä on sitkeyttä."

Ja vaikka nykyihminen ei enää taistele sapelihammastiikereitä vastaan, evoluution jäljet eivät katoa. Ne näkyvät:

• kasvojen muodossa

• lihasjännityksen tavoissa

• siinä, miten tunteet kulkevat hermoston läpi

• siinä, miten miehen keho reagoi stressiin

Kun mies kiristää leukansa, se ei ole pelkkä kulttuurinen ele. Se on biologinen jäänne: kehon tapa valmistautua, suojautua, aktivoitua. Se on sama mekanismi, joka auttoi esi-isiä selviytymään.

Ja juuri siksi leukaperistä lähtee miehisyys – ei symbolisesti, vaan konkreettisesti.

Miehisyys ei ole pelkkä rooli. Se on fysiologinen rytmi, joka kulkee hermoston, hormonien ja luuston kautta. Se on tapa, jolla keho virittyy maailmaan. Se on tapa, jolla mies kantaa itseään, ei siksi että kulttuuri käskee, vaan siksi että evoluutio on opettanut.

Tämä ei tarkoita, että miehisyys olisi pelkkää purentaa ja jännitettä. Mutta se tarkoittaa, että miehisyys ei ole irrallaan kehosta. Se ei ole pelkkä ajatusrakennelma. Se on biologinen tarina, joka alkaa leukaperistä ja jatkuu koko kehon läpi.

Ja ehkä juuri siksi suomalainen mies kiristää leukansa, kun elämä käy päälle. Ei siksi, että hän haluaisi olla hiljainen. Vaan siksi, että hänen kehonsa muistaa jotain, mitä kulttuuri ei enää sano ääneen.

Leukaperät eivät ole miehisyyden ansa. Ne ovat sen alkuperä.

Kai, haluatko tästä Porin murteella, punk-zinen sivuna, myyttisenä punosmallina, vai humoristisena evoluutioparodiana?