Jatkokertomus, ha ha!

Jatkokertomus, ha ha!

Jatkokertomus on kirjallisuuden kummallinen laji. Se alkaa viattomasti yhdestä luvusta, mutta ennen kuin kukaan huomaa mitään, se on vallannut koko elämän. Ensin odotetaan seuraavaa osaa. Sitten odotetaan sitä seuraavaa. Lopulta odotetaan selitystä sille, miksi ensimmäisen osan mysteerinen puutarhatonttu ei vieläkään liity tapahtumiin mitenkään.

Lukija elää jatkuvassa toivossa.

"Ensi kerralla kaikki selviää."

Mutta ei selviä.

Ensi kerralla paljastuu vain uusi henkilö, joka näyttää epäilyttävältä, puhuu arvoituksellisesti ja katoaa sumuun. Sen jälkeen kirjailija lisää juoneen vanhan kartan, kadonneen serkun, kolme väärinkäsitystä ja yhden yllättävän perinnön. Nyt ei ole enää mahdollista perääntyä. Lukija on koukussa.

Jatkokertomuksen sankari kärsii vielä enemmän.

Tavallinen ihminen saa yhdellä viikolla hoidettua kauppareissun, pyykit ja ehkä hammaslääkärin. Jatkokertomuksen sankari käyttää saman ajan siihen, että hän ehtii avata oven. Heti oven takana joku huutaa:

"Seis! Ennen kuin menet sisään, sinun täytyy tietää jotakin isoisästäsi!"

Luku loppuu.

Seuraava osa ilmestyy viikon päästä.

Kun osa lopulta ilmestyy, käy ilmi, ettei tieto koskenutkaan isoisää vaan hänen naapuriaan. Naapuri tosin tietää jotakin isoisästä. Asiaan palataan myöhemmin.

Luku loppuu.

Myös kirjailijalla on omat vaikeutensa. Mitä pidempään jatkokertomus jatkuu, sitä enemmän hän unohtaa itsekin, miksi henkilö nimeltä Viljo ilmestyi kolmanteen lukuun kantaen sateenvarjoa. Lukijat muistavat kyllä.

"Hei, sivulla 27 vuonna 2019 Viljo sanoi pitävänsä silakoista. Miten tämä liittyy nykyiseen avaruusjuoneen?"

Kirjailija vastaa arvokkaasti:

"Kaikki selviää aikanaan."

Todellisuudessa hän etsii kuumeisesti vanhoja muistiinpanoja.

Parasta jatkokertomuksessa on kuitenkin sen loputon optimismi. Vaikka juoni mutkistuu, henkilöt lisääntyvät ja lukijalta loppuvat sukupuut kaavioista, aina uskotaan, että seuraava osa tuo ratkaisun.

Ja jos ei tuo, niin sitä seuraava.

Tai sitä seuraava.

Tai ehkä joulunumero.

Siksi jatkokertomus muistuttaa vähän elämää. Juoni poukkoilee, sivuhenkilöitä tulee lisää, moni kysymys jää auki ja joskus tärkeimmätkin asiat lykkääntyvät seuraavaan lukuun.

Mutta aina kuuluu tuttu ääni:

"Jatkuu seuraavassa numerossa..."

Ja me kaikki, kokemuksesta huolimatta, ajattelemme:

"Ha ha! Nyt se varmasti loppuu."

Ei lopu. Jatkuu.