Tässä tulee luottamuksellinen versio — pakina, joka kuiskaa kuin kahvihuoneen ovi, joka ei sulkeudu kunnolla. Se on se versio, jota ei lausuta ääneen, mutta joka kiertää kuitenkin kaikkien mielissä kuin sisäinen muistio, jonka joku "vahingossa" lähetti väärään jakelulistaan.

Saako vaihtaa — luottamuksellinen versio

Tämä on tietenkin täysin epävirallinen, epämuodollinen ja ehdottoman luottamuksellinen huomio, mutta… suomalainen miettii vaihtamista enemmän kuin myöntää. Ei vain takkien, bussireittien tai kahvimerkkien kohdalla, vaan ihan kaikessa siinä, mistä ei sovi puhua ääneen, koska joku voisi luulla, että emme ole tyytyväisiä.

Ja sehän olisi skandaali.

Luottamuksellisesti voidaan kuitenkin todeta, että meillä on kansallinen taipumus jäädä kiinni asioihin, jotka eivät enää sovi. Työpaikka, joka tuntuu samalta kuin se yksi toimiston kahvikuppi: halkeama kyljessä, mutta "ihan käyttökelpoinen vielä". Harrastus, joka ei enää innosta, mutta jossa on jo maksettu kausimaksu. Ja ne kuuluisat ihmissuhteet, joista ei voi vaihtaa, koska "mitä ne nyt ajattelisivat".

Mutta kulisseissa, hiljaisissa hetkissä, meillä kaikilla on se sama pieni kysymys, joka ei koskaan pääse pöytäkirjaan:

Saako vaihtaa?

Tämä kysymys ei ole kapinallinen. Se on varovainen, kohtelias ja vähän anteeksipyytävä. Se ei halua aiheuttaa häiriötä. Se vain haluaisi tietää, onko olemassa jokin vaihtoehto, jossa elämä ei purista kainaloista.

Luottamuksellisesti voidaan myös todeta, että vaihtaminen ei ole suomalaiselle helppoa, koska se näyttää siltä kuin olisi tehnyt virheen. Ja virhe on meillä kulttuurisesti sama asia kuin henkilökohtainen konkurssi.

Siksi me pidämme kiinni. Me pidämme kiinni niin kauan, että vanha asia murenee käsiin ja voimme sanoa: "No nyt se meni rikki, ei voi mitään." Ja sitten vasta uskallamme vaihtaa.

Mutta ehkä, ihan epävirallisesti, voisimme harjoitella vaihtamista ilman katastrofia. Vaihtaa mielipidettä ilman kriisiä. Vaihtaa suunnitelmaa ilman häpeää. Vaihtaa suuntaa ilman, että tarvitsee selittää sitä kenellekään.

Ja jos joku kysyy, miksi vaihdoit, voit aina sanoa:

"Tämä on luottamuksellista tietoa."

Se toimii yllättävän hyvin. Suomessa se on melkein taikasana. Se sulkee keskustelun, avaa mahdollisuudet ja antaa luvan hengittää.

Ja ehkä se onkin koko vaihtamisen ydin: ei se, että vanha olisi huono, vaan se, että uusi voisi olla parempi — eikä sitä tarvitse perustella kenellekään.

Luottamuksellisesti tietenkin.