Ei ole sydäntä olla tottelematta, kun jotain asiaan perinpohjaisesti vaaditaan Essee
Ei ole sydäntä olla tottelematta, kun jotain asiaan perinpohjaisesti vaaditaan Essee
Ihmisen sisäinen kompassi ei ole pelkkä abstrakti ajatus, vaan konkreettinen, kehollinen tunne siitä, milloin jokin asia on niin perustavanlaatuinen, että sitä ei voi sivuuttaa. On hetkiä, jolloin totteleminen ei ole alistumista, vaan rehellisyyttä omalle luonteelle. Hetkiä, jolloin jokin vaatimus – ei ulkoinen käsky, vaan sisäinen välttämättömyys – nousee niin kirkkaaksi, että sitä vastaan ei ole sydäntä toimia.
Sydämen totteleminen ei ole heikkoutta
Kun ihminen sanoo, ettei ole sydäntä olla tottelematta, hän ei kuvaa pelkoa tai velvollisuutta. Hän kuvaa moraalista ja emotionaalista painoa, joka syntyy silloin, kun jokin asia koskettaa syvältä. Se voi olla lupaus, jonka on antanut itselleen. Se voi olla vastuu, joka ei ole juridinen vaan inhimillinen. Se voi olla totuus, joka on niin selkeä, että sen ohittaminen tuntuisi omantunnon rikkomiselta.
Tällainen totteleminen on itse asiassa vapautta: vapautta olla uskollinen sille, mikä tuntuu oikealta. Se on aikuisuuden merkki, ei lapsuuden kuuliaisuutta.
Perinpohjainen vaatimus syntyy usein hiljaisuudessa
Ulkoiset vaatimukset ovat äänekkäitä: määräyksiä, ohjeita, sääntöjä. Sisäiset vaatimukset ovat hiljaisia. Ne eivät huuda, mutta ne eivät myöskään katoa. Ne palaavat mieleen, kun ihminen yrittää sivuuttaa ne. Ne muistuttavat, että jokin asia on keskeinen oman elämän suunnan kannalta.
Perinpohjainen vaatimus voi olla esimerkiksi:
tarve puhua totta, vaikka se olisi epämukavaa
tarve lopettaa jokin vanha tapa, joka ei enää palvele
tarve aloittaa jokin uusi, vaikka pelottaisi
tarve suojella jotakin tärkeää
tarve olla rehellinen tunteille, jotka eivät enää mahdu vanhaan rooliin
Kun tällainen vaatimus syntyy, ihminen huomaa, ettei hänellä ole sydäntä toimia sitä vastaan. Hän voi yrittää lykätä, selittää, vähätellä – mutta lopulta totuus voittaa.
Tottelemisen hetki on käännekohta
Kun ihminen lopulta tottelee sisäistä vaatimusta, tapahtuu muutos. Se ei ole dramaattinen ulospäin, mutta sisäisesti se on merkittävä. Se on hetki, jolloin ihminen lakkaa taistelemasta itseään vastaan. Se on hetki, jolloin hän hyväksyy sen, mitä elämä häneltä nyt pyytää.
Tällainen totteleminen voi olla:
päätös muuttaa pois lapsuudenkodista
päätös lopettaa ihmissuhde, joka ei enää kanna
päätös aloittaa uusi työ, vaikka epävarmuus painaa
päätös myöntää, että jokin nautinto tai ilo on osa omaa aikuisuutta
päätös olla enää selittelemättä omaa olemistaan
Se on käännekohta, jossa ihminen astuu lähemmäs omaa ydintään.
Sydämen totteleminen on aikuisuuden ydin
Aikuisuus ei ole sitä, että tottelee ulkoisia sääntöjä. Aikuisuus on sitä, että tunnistaa sisäiset vaatimukset ja toimii niiden mukaan. Se on kykyä erottaa, mikä on tärkeää ja mikä ei. Se on kykyä kantaa vastuu omasta elämästä niin, ettei tarvitse enää etsiä lupaa ulkopuolelta.
Kun ihminen sanoo, ettei ole sydäntä olla tottelematta, hän kertoo, että jokin asia on tullut siihen pisteeseen, jossa se on välttämätön. Se on elämän oma vaatimus, ei kenenkään muun.
Lopuksi
Ei ole sydäntä olla tottelematta, kun jokin asia vaatii perinpohjaisesti. Se on ihmisyyden syvin kohta: hetki, jossa totuus, tunne ja vastuu kohtaavat. Se on hetki, jossa ihminen lakkaa pakenemasta ja alkaa elää omasta ytimestään käsin.
Jos haluat, voin kirjoittaa tästä myös Porin murteella, kolumnina, zine-estetiikalla tai myyttisen punosmallin kautta.