Aikuisen elämässä on kysymys tuottavuudesta

Aikuisen elämässä on kysymys tuottavuudesta

Aikuisuutta kuvataan usein vastuuna. On työ, laskut, kalenterit, velvoitteet ja tavoitteet. Niiden keskellä yksi sana nousee yhä uudelleen esiin: tuottavuus. Se tuntuu olevan aikuisen elämän mittatikku. Kysymys kuuluu, mitä saatiin aikaan tänään, tällä viikolla tai tämän elämän aikana.

Tuottavuus on monella tavalla hyödyllinen ajatus. Ilman sitä yhteiskunta ei pyörisi. Jonkun on kasvatettava ruokaa, hoidettava sairaita, rakennettava taloja, opetettava lapsia ja huolehdittava siitä, että arjen järjestelmät toimivat. Tuottavuus merkitsee kykyä luoda jotakin, joka palvelee muita ihmisiä tai yhteistä hyvää.

Ongelmaksi tuottavuus muuttuu silloin, kun siitä tulee ihmisarvon mitta. Silloin ihminen alkaa tarkastella itseään kuin pientä yritystä. Jokaisen tunnin pitäisi tuottaa hyötyä. Jokaisesta harrastuksesta pitäisi tulla osaamista. Jokaisesta kohtaamisesta verkostoitumista. Jokaisesta levon hetkestä palautumista seuraavaa suoritusta varten.

Tällaisessa ajattelussa elämä kutistuu. Ihminen ei enää kysy, mikä on merkityksellistä, vaan mikä on tehokasta. Hän ei mieti, mikä tekee päivästä hyvän, vaan mikä tekee siitä mitattavan.

Silti aikuisuuteen kuuluu paljon sellaista, mikä ei näytä tuottavalta. Ystävän kuunteleminen ei kasvata bruttokansantuotetta. Iltakävely metsässä ei välttämättä lisää ansioluettelon arvoa. Hidas keskustelu vanhemman sukulaisen kanssa ei näy missään tulostaulukossa. Mutta juuri näistä hetkistä voi rakentua elämän syvin sisältö.

Ehkä aikuisen elämässä onkin kysymys kahdesta erilaisesta tuottavuudesta. Toinen tuottaa tavaroita, palveluja ja rahaa. Toinen tuottaa luottamusta, ystävyyttä, kokemusta ja viisautta. Ensimmäinen näkyy usein numeroina. Jälkimmäinen näkyy ihmisten välisissä suhteissa, turvallisuuden tunteessa ja siinä, että joku tietää olevansa tärkeä.

Kun vanhuus aikanaan lähestyy, harva muistelee ensimmäisenä sähköposteja, raportteja tai kokouksia. Sen sijaan mieleen palaavat ihmiset, yhteiset ponnistelut, onnistumiset ja ne hetket, jolloin elämä tuntui merkitykselliseltä. Siksi aikuisen elämän tärkein tuottavuuskysymys ei ehkä ole: "Mitä sain aikaan?" Vaan: "Mitä hyvää jätin jälkeeni?"

Tuottava elämä ei lopulta ole vain tehokas elämä. Se on elämä, joka kantaa hedelmää myös muiden ihmisten hyväksi. Ja joskus kaikkein tuottavin teko on pysähtyä hetkeksi, kuunnella, auttaa tai olla läsnä. Silloin syntyy sellaista arvoa, jota mikään mittari ei täysin tavoita, mutta jonka vaikutus voi kestää sukupolvien ajan.